Olen nauranut, olen itkenyt... olen sulattanut sydämeni, lämmittänyt sieluni... olen hiipinyt pölyiseen huoneeseen, jossa on unohdettuja muistoja, kerännyt sieltä mitä löysin ja polttanut kaiken jälkeeni... Minulla on 2 säkkiä, toisessa muistoni, toisessa viimeinen ritari... Jos menisin torille myymään muistoni, jäisin liian surulliseksi ja yksinäiseksi... jos myisin viimeisen ritarin, pelkäisin, ettei hän päätyisi prinsessan käsiin, joka osaisi arvostaa häntä tarpeeksi... Tie on pitkä... pysähdyn joskus jonkun prinsessan luona, avaan hänelle sydämeni oven ja herään saaden nyrkin päähäni... oups... olen erehtynyt osoitteesta "anteeksi, ole hyvä!"... menen taas johonkin kapakkaan hukuttamaan suruni säkissä olevan kumppanini kanssa, eli viimeisen ritarin kanssa... kunnioitamme toisiamme... puhumme... neuvomme toisiamme... lopulta teen aina niin kuin haluan... laitan hänet takaisin säkkiin ja menen eteenpäin... Silloin tällöin mutkissa seisoo rosvoja, jotka ovat valmiita varastamaan säkkini... En anna niitä... taistelen sankarillisesti näitä lurjuksia vastaan... minulla on vain nämä säkit... jos he tietäisivät, mitä säkeissä on... he valloittaisivat minut oikeutetusti... Tähdet seuraavat minua joka yö... ne vievät minut kauas... todella kauas... niin kauas, että surullisina öinä, jolloin vielä huokailen... voisin huutaa mielin määrin, ilman että kukaan kuulisi minua... Joskus... hiljaisuus yössä on raskaampaa kuin pimeys... Pidän tauon BlogSpotissa... olen törmännyt tähän internetiin... katsotaan, onko vielä prinsessoja... sillä haluaisin kovasti päästä eroon viimeisen ritarin kantamisesta... se on raskasta, ärtyisää, joskus se kyllästyttää minua ajatuksillaan... hän on tyylikäs, totta... ruma... ei ole ruma... rehellinen... hän on rehellinen, koska olen repäissyt hänet itsestäni... ja rehellinen... pirun rehellinen, että hän melkein paljasti minut useita kertoja.